Varga-Neményi -menetelmän mukaisia oppimateriaaleja on saatavana luokille 1-4
1. luokan oppimateriaalit uudistuvat lukuvuodeksi 2025-2026
VaNesta tulee uudistuksen myötä VaNeLa!
1. luokan UUSI Matematiikkaa 1a ja 1b on työn alla.
Syyslukukauden oppimateriaali opettajan oppaineen on valmiina elokuussa ennen koulujen alkua. Oppimateriaali vastaa nykypäivän opettamisen haasteisiin.
UUSI materiaali on selkeämpi ja runsaampi, siinä on enemmän tekemistä oppilaille etenkin niissä sisällöissä, joiden oppiminen on haastavampaa. Kuvitus uudistuu, sivut ovat selkeitä ja rauhallisia.
Abstraktion tietä kirkastetaan ja oppimateriaaliin lisätään sellaista pelillisyyttä, jossa oikeasta harjoitellaan uusia käsitteitä eikä vain drillata mekaanista osaamista numerokorteilla.
UUSI Matematiikkaa 1a:n vielä hieman keskeneräisiä luonnoksia:
UUDISTETUT 2. luokan oppimateriaalit ovat jo käytössä
Tekijän mietteitä uudistuksesta:
"Tässä se on nyt koottuna, mitä oppilaat ovat minulle opettaneet 2. luokan sisältöjen opettamisesta yli 30 vuoden aikana. On ollut ilo koota kaikesta kokeillusta ja hyväksi havaitusta juuri tähän aikaan uudenlainen kokonaisuus. Huolta pidetään niin takamatkalaisten kuin taitavienkin oppilaiden taitojen kehittämisestä. Matematiikka on niin paljon enemmän kuin sisällöissä etenemistä, mekaanisen laskemisen opettelua, pienten hajotelmien, kertotaulujen drillaamista tai numerokorttien pyörittelyä!"
Anni Lampinen
Käyttäjäpalautteesta saksittua:
Margit Tikkanen-Haario
"Ihania uudistuksia tässä kirjassa! Olen iloinnut lisääntyneestä selkeydestä, ydinasioiden painottamisesta ja drillaavista harjoituksista. Ja ihanan selkeä, innostava ja informatiivinen kuvitus uusissakin jutuissa. Tämä uusi versio on varmasti uusillekin käyttäjille helpompi ymmärtää ja käyttää, kun tärkeimmät asiat tulevat selkeinä esille.
Pelien tuomien monipuolisesti esille on ollut ihan huippua ja oppilaat sekä ope ovat innoissaan. Näissä peleissä oikeasti treenataan opeteltava taitoa, ei vaan pelailla pelillisyyden vuoksi.
Ope oppaassa huimasti kaikenlaista lisämateriaalia, mutta aika vähän olen vielä ehtinyt syventyä.
Niin odotan myös ykkösen uudistunutta kirjaa!"
Maria Juntunen
"Ope: "Ens tunnilla pelataan?"
Oppilaat: "Ai niitä matikkapelejä?"
Ope: "Niin"
Oppilaat: "Jes!"
Eli ainakin mun oppilaat on aivan liekeissä kirjan ja opeoppaan matikkapeleistä eikä vastaan ole tullut vielä yhtäkään, mistä eivät tykkäisi."
Suvi Mäkelä
Tutustu syyslukukauden oppilaan kirjan näytesivuihin!
Lue oppilaan kirjasta lisää ja tilaa ELLIn kaupasta.
Tutustu kevätlukukauden kirjan näytesivuihin!
Lue oppilaan kirjasta lisää ja tilaa ELLIn kaupasta.
Matematiikkaa 1a ja 1b Kotitehtävät -vihko poistuu valikoimista. Vastaavia tehtäviä on oppilaan kirjan takana ja Nämä jo osaan! -koonnit sekä leikkien QR-koodit tulevat samoin oppilaan kirjan sisäkansiin. Kotitehtävävihkoja lähetetään kuitenkin lukuvuonna 2025-2026 ensimmäisen luokan oppilaan kirjoja tilanneille niin kauan kuin varastoa riittää. Sitä voi edelleen ostaa myös erikseen.
Matematiikkaa 2a ja 2b Kotitehtävät -vihko poistuu valikoimista. Vastaavia tehtäviä on oppilaan kirjan takana ja Nämä jo osaan! -koonnit sekä leikkien QR-koodit tulevat samoin oppilaan kirjan sisäkansiin. Kotitehtävävihkoja lähetetään kuitenkin lukuvuonna 2025-2026 toisen luokan oppilaan kirjoja tilanneille niin kauan kuin varastoa riittää. Sitä voi edelleen ostaa myös erikseen.
Opettajan tienviitta -oppaat
Opettajan tienviitat sisältävät oppisisältöjen toteuttamiseen liittyvien harjoitusten lisäksi myös menetelmäopillisia ajatuksia.
Oppaat saa ilmaiseksi, jos tilaa opetusryhmälleen vähintään 10 vastaavaa oppilaan kirjaa. Oppaat lähetetään kirjojen kanssa samassa paketissa, niitä ei postiteta jälkikäteen, joten muista mainita ilmaisista oppaista tilauksen yhteydessä.
UUSI Opettajan tienviitta 1a valmistuu elokuun 2025 alkuun ja UUSI Opettajan tienviitta 1b valmistuu viimeistään ennen kevätlukukauden alkua.
UUSI Opettajan tienviitta 2a on valmis
Tutustu näytesivuihin!
Lue oppaasta lisää ja tilaa ELLIn kaupasta.
UUSI Opettajan tienviitta 2b on valmis
Tutustu näytesivuihin!
Lue oppaasta lisää ja tilaa ELLIn kaupasta.
3. luokan oppilaan kirjat ja opettajan oppaat
4. luokan oppilaan kirjat ja opettajan oppaat
Liite-materiaalit ja muut materiaalit ELLIn kaupasta
Digikirjasto
Digikirjastossa on kaikki oppilaan ja opettajan materiaalit. Digikirjaston käyttäminen on ilmaista, jos oppilailla on käytössä Matematiikkaa-oppilaankirjat. Lukuvuosilisenssin voi ostaa myös erikseen.
ViLLE
ViLLEn VaNe-kurssit täydentävät oppimateriaalia.
Ihan pihalla - matematiikkaa ulkona -opettajan opas
Tulostettavia kuvamateriaaleja opetuksen tueksi löytyy verkkosivuilta. Osa on ilmaisia ja kaikille avoimia, osa jäsenetumateriaalia.
Opetusrahoja, joita tarvitaan 3. ja 4. luokalla, voi ostaa myös erikseen, rahat tulevat Matematiikkaa 3a:n liitteinä ilmaiseksi.
Muuta opetusmateriaalia, muun muassa Powerpointteja 3. ja 4. luokan opetuksen tueksi
Youtubessa on myös Varga-Neményi -kanava, jossa on erityisesti koronakevään tuoksinassa syntynyttä materiaalia.
Oppimateriaalien käyttäminen onnistuu parhaiten kouluttautumalla menetelmään
Menetelmän periaatteisiin tutustuminen ja niiden mukainen opetuksen järjestäminen onnistuu helpommin, jos opettaja osallistuu pitkäkestoiseen menetelmäkoulutukseen.
Koulutukseen osallistuminen auttaa opettajaa kokonaisuuden hahmottamisessa sekä leikkien, tehtävien ja harjoitteiden ohjaamisessa.
Pelkästään oppaisiin ja oppilaan kirjoihin tutustumalla käytännön toteuttaminen omassa opetusryhmässä on haasteellista.
Kuitenkaan materiaalien käyttäminen ei ole kiellettyä, vaikka opettaja ei olisi osallistunut koulutukseen.
Koulutuskalenterissa on ajantasainen tieto menossa olevista ja tulossa olevista koulutuksista.
Materiaalia kustantaa Varga-Neményi ry ja sitä myy ELLI Early Learning Oy.